Ja niin, 9 kuukautta siihen meni, että sain taas aloitettua.
9 kuukautta niin, että saan puristettua ja ponnistettua ulos tätä tekstiä. Tykkään kirjoittaa ja siksi sen ei pitäisikään olla ponnistelua, mutta tämä aika - se ei tahdo riittää mihinkään. Näin uusperheen äitinä, viiden lapsen äitinä, tunnen olevani kovinkin kiireinen, vaikka ei pitäisi. Tänään viimeksi mietin miten nopeaa aika menee ja haluaisin elää tässä nyt, enkä koko ajan odottaa jotain ihmeelliseempää. Nauttia tästä päivästä ja näistä ihanista pienistä ja vähän isommistakin lapsista. Miksi on niin vaikeaa elää hetkessä??
Joulu nostattaa tunteita pintaan ja varsinkin joulu ilman lapsia. Mä ajattelin että tällä kertaa pysyn hyvin kasassa ja homma toimii. Me leivotaan, tehdään piparkakkuja ja koristellaan kuusi jo viikonloppuna, että voidaan nauttia siitä ennen kuin aatto tulee ja lapset lähtevät isälleen tai äidilleen. Meidän joulu lasten kans on viikonloppuna, ennen aattoa ja aaton jälkeisenä päivänä joulupäivänä. No me kuunnellaan joulumusiikkia ja leivotaan pipareita, pienin neiti murunen leipoo kans sanan varsinaisessa merkityksessä. Onhan hän jo 1-vuotias joka osaa jo vaikka mitä. Hän leipoo välillä hiuksiaan ja välillä paitaansa ja välillä suutaan, jauhoja on jokapaikassa. Muotti on tahmasena kiinni hiuksissa. Ei siinä, meillä on hauskaa ja se on pääasia. Ensimmäisen itkuni päästän kun kymppiveeni tekee piparin ja kirjoittaa siihen tekstin "äiti". Äh mä en kestä. Miks hitossa oon niin herkkä. Sitä ihmetellessäni radiosta soi kappale jonka kuulin kun ensimmäinen tyttöni syntyi 21.12.. ja toinen kyynelvirta. Miks hemmetissä tää on näin vaikeaa.
No aamulla lapset lähtee ja jokainen halaa minua vuorollaan, ja toivottaa hyvää joulua äitille. Eihän tän pitäny mennä näin. Mä en oo omien lasteni kans jouluna, joka on kerran vuodessa!!? Mutta se menee näin... jään kotiin pikku murusen kans ja me katsellaan kuusta jonka pienet kädet äsken koristeli...neljä lasta oli täällä äsken ja koti oli täynnä elämää. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Minulla on ikävä, hirveä ikävä. Neiti murunen konttaa huoneesta toiseen ja etsii sisaruksiaan. Hänelläkin on ikävä. Tiedän että joulusta tulee erilainen, joulu ilman lapsia on kovaa. Ensivuonna saan heidät kaikki luokseni ja sitten on taas erilainen joulu. Mutta elämä on elettävä tässä ja nyt, tämä on SE hetki. Tämä joulu on nyt, ensijoulusta ei vielä kukaan tiedä. Näitä miettiessäni pienin murunen yrittää naurattaa minua ja siihenhän ei paljon tarvita.Hän on niin rakas, aivan kuten kaikki lapseni. Oikeesti oon niin onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti